Lainaa.com

Yleinen

Syksyn tuulet

23.10.2012, katjakoo1

Sieltä se märkä, pimeä, ruma ja hemmetin masentava syksy taas tuli… Ei hitto! Ei sovi ollenkaan tälle neidille..
Lenkkeily on saanut jäädä kun ei nappaa kastua, mutta salilla on ahkeroitu sitten senkin edestä. Uusi ohjelma on nyt ollut käytössä 6 viikkoa ja tuntuisi olevan tehokas. Aluksi treenit venyivät turhan pitkiksi, mutta otettuani sekkarin käyttöön on sekin asia lähtenyt korjaantumaan kun palautusajat pysyvät kontrollissa. Sykemittarini siis taantui sekuntikelloksi pattereiden vaihdon myötä, sillä se roju ei enää tunnista sykelähetintä. Nykyään se jo sentään kykenee taas puhumaan suomea saksan sijaan, mutta kiroilua senkin tuloksen saavuttaminen vaati.
Salitreenin lisäksi olisi aika ottaa mukaan jonkinlainen intervalliharjoitus cardio-laitteilla, esim. mäkivetoja juoksumatolla ja kävelyä ylämäkeen. Lisäksi sulkapallo on taas mukana kuvioissa, on se vaan niin mukavaa puuhaa 🙂
Sitten ruokavalioon.. Minulla on ollut pienestä pitäen aikamoinen kirjo allergioita, varsinkin lapsena. Muistan olleeni allerginen eläin-, huone- ja siitepölyille, homeelle, maidolle, kalalle, kananmunalle, kiiville, banaanille, tomaatille, omenalle, kaikille pähkinöille jne..
Tähän ikään mennessä olen jo päässyt eroon joistakin allergioista, mutta jäljellä ovat vielä kaikki pölyallergiat (hyvästi lemmikit), homeet, kiivi ja pähkinät (todella ikävä vaiva varsinkin jouluna ja lentokoneessa, miettikääs sitä kun ostatte elokuvissa tai lentokoneessa pussillisen pähkinöitä omaksi iloksenne, pelkkä haju nimittäin riittää hengenahdistukseen..) Laktoosi-intoleranssi minulla on ollut ja mennyt kausittain tässä vuosien varrella.
Nykyään, kun nämä ravitsemusasiat kovasti kiinnostavat, olen alkanut miettiä että syönkö mahdollisesti jotain itselleni sopimatonta kun naama meinaa kukkia ja vatsaa turvottaa välillä. Joskus on myös tukkoinen ja vetämätön olo ja mieli on alavireinen. Päänsärkyäkin on esiintynyt useammin ja sellainen ongelma on itselleni aiemmin ollut harvinainen. Toki syitä voi olla useitakin, mutta sain hiljattain käsiini kotitestin, jolla voi testata yliherkkyyksiä ruoka-aineita kohtaan. Ei siis allergioita, vaan nimenomaan yliherkkyyksiä kohtaan. Päätin testata ja katsoa löytyykö jotain.
Tulokset:
1. Tarkkailtavia: Durumvehnä, gluteeni, palkokasvit, soijapapu ja hiiva
2. Vähennettäviä: Vehnä, maapähkinä ja lehmänmaito
3. Vältettäviä: Kananmuna, manteli, cashew- ja parapähkinä
Nyt on sitten harkinnan ja mietinnän alla, että millaisia muutoksia ruokavaliooni tehdään ja miten pitkäksi aikaa. Odotan mielenkiinnolla poistuvatko oireet ja pärjäänkö ilman maitorahkaa ja kananmunia 🙂

Nyt on myös aloitettu oikein kunnon lihashuolto tälle kropalle. Kerran viikossa kevääseen asti kunnon urheiluhieronta ja venytyksiä päälle niin jokohan alkaa ruoto oikenemaan 🙂 Hieroja otti oikein asiakseen ottaa selvää miten mut saadaan parhaaseen mahdolliseen kuosiin etenkin alaselän, pakaroiden ja takareisien alueilta. Ne kun kiristelee niin että soi… Iso kiitos kuuluu siis Veera Mäkelälle 🙂

Tämä viikko on ollut ensimmäinen kevyempi treeniviikko melkein kahteen kuukauteen ja voin kertoa että tuli todella tarpeeseen! Touhu sekä salilla että töissä, vapaa-ajasta puhumattakaan, alkoi olla todella väsynyttä. Uni ei tullut iltaisin ja aamuisin olin aivan zombi. Nyt kun olen muutaman päivän ottanut iisimmin, oli todella erilainen fiilis mennä tänään suoraan töistä salille… Se omituinen olotila oli into, mun oikeasti teki mieli mennä treenaamaan kovaa. Muistutan taas itselleni kuinka tärkeää lepo on kehittymisen kannalta ja muutenkin (levänneenä myös kiukuttaa aika paljon vähemmän..) 🙂

Karhu kuittaa toistaiseksi. Over and out 🙂


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *